Sivut

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Harjoittelemassa

Tänään olin kamuni kanssa harjoittelemassa kisoja varten. Toinen kamuni tuli kuvaamaan (laitan kuvia joskus myöhemmin kun saan ladattua ne koneelle). Vally oli aluksi aika kenkku, eli normaali ;) mutta rupesi työskentelemään pian. Elikkäs ravailtiin ympyröillä ja volteilla + tehtiin siirtymisiä, pysähdyksiä yms. Laukattiin pari kertaa ihan uraa pitkin ja sitten mentiin pääty-ympyröillä molempiin suuntiin. Oikeaan kierrokseen laukatessa Vally temppuili, niin kuin yleensä. Mutta sai sen kuitenkin töihin :) Kamuni meni ensin K.N. Specialin, minä luin paperista. Minun vuorollani kamuni luki. Vally oli ihan ok, minä tein tietenkin virheitä :) Unohdin kahdesti mitä piti tehdä, mutta olinkin lukenut radan kahdesti läpi. Sen jälkeen harjoittelimme huonosti menneitä juttuja - itse pääosin laukkasin toiseen suuntaan ympyrällä ja harjoittelin laukka - käynti-siirtymisiä, vaikeaaaa!! Sitten menimme ohjelman uusiksi, tällä kertaa muistin jopa radankin ja Vallykin oli parempi :) Eli oli kivaa, vaikka kuvaamassa ollut kaverini olikin melkoinen Pahizzz! <3

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Taas kisat edessä!

Joo, taas ois kisat edessä :) Ollaan kamuni kanssa menossa Jatilaan, Mäntsälään seurakoulukisoihin. Ja siellä startattais K.N. Special - ohjelma. En ole itse koskaan mennyt KN:ää... Mutta toivotaan tietty että menee hyvin ;>

Vallylla on sitten aika työntäyteinen viikko, mikä ei kylläkään ole ollenkaan pahasta... :D

Maanantaina oltiin kamun ja iskän kanssa tiellä käppäilemässä, laukattiin yhtä pätkää ja Vallylla oli hauskaa :)

Tiistaina Vally oli harjoittelemassa tuntiponin hommia, niin kuin melkein joka tiistai ;)

Tänään itse menen äidin puolesta tunnille, saas nähdä miten käy...

Poniagilityssa harjoteltiin kumartamista :)
18.2.2012, Kuva Jonna Honkanen
Torstaina on tietenkin sitten se mun oma tunti <3

Perjantaina olis tiedossa kisoihin harjoittelua kamun kanssa :)

Lauantaina on kiva päivä <3 Jaana Mäkynen tulee tallille valmentamaan aamulla, ja tiedossa ois nyt se poniagility, missä viime vuonnakin käytiin :)

Ja sunnuntaina ois ne kisat! Mukava viikko siis!!

Toivottakaahan onnea, ei oo ensimmäiset seurakoulukisat muualla, mutta ne edelliset eivät ole menneet hyvin... ;) Joten peukkuja pystyyn!!

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Kisoissa Keravalla

Käytiin viikonloppuna (18.3. su) harjoituskoulukisoissa Keravalla. Mukana oli muitakin ratsukoita, mutta Vally oli ainoa poni. Startattiin helppo B:0 2009 luokassa, ekaa kertaa B-radalla jossain muualla kuin kotona. Se jo jännitti, ja olisi haasteellista. Mutta entäs kun tuli ilmi, ettei saisi käyttää raippaa radalla? Olin kauhusta kankea. Radasta tulisi siis kaksinkertaisesti haasteellinen.

Päästiin perille ja käytiin ilmoittautumassa, ja sitten minulla olikin hieman vapaa-aikaa. Vally sai jäädä traikkuun kun muut lähtivät verkkaamaan. Siispä katselin muiden ratoja (eikä se oloani ainakaan helpottanut). Pian sain kuitenkin mennä ottamaan Vallyn alas traikusta. Sitten laitettiin kamat päälle ja käveltiin hetki ulkona ennen verkkaa. Verkassa Vally oli rauhallinen. Ei panikoinut tai tehnyt mitään tyhmää, vaikka joskus onkin tehnyt. Laukattiin paljon, että saisin Vallyn "vireeseen". Starttasimme toisina verryttelyn jälkeen.

Radalle mentäessä Vally oli ihan ok. Ei yrittänyt pois kouluaitojen läpi tai mitään sellaista :D Ja sitten saimme aloittaa ohjelman. Vally yllätti, meni koko ohjelman nätisti, jopa laukkasikin vaikka mentiin ilman raippaa (yksissä kisoissa ilman raippaa Vally käveli joka laukkaosuuden, radasta tuli 38%)!! Ei se ollut mikään mahtava kouluponi, taipua olisi saanut paljon paremmin jne, mutta ne olivat silti ne ensimmäiset helppo B-tason kisat jossain muualla :) Poni siis yllätti! Nosti oikeat laukat ja kaikki  <3 Radasta saatiin silti vain 49,2%, mutta olen ihan mahtityytyväinen <3 !

Harjoituskisoissa Anninan ratsastus- ja ajotallilla,
Aikuisratsastusmerkin kouluohjelma 60,4 %
Kuva: Jari Gröndahl, 2011

Vaikka ei se kisakausi tästä alkanut. Tammikuussa kävimme Keravalla harjoitusestekisoissa; 40cm luokasta sijoituimme toisiksi, ja 60cm luokassa tuli 4vp. Kävimme myös aikaisemmin maaliskuussa Keravalla seuraestekisoissa, jolloin luokasta 50cm tuli jaettu 1. sija ja 70cm rata kiellettiin ulos. Kaikin puolin hyvin on siis tämä vuosi alkanut, hyviä kisoja kaikille muillekin (: !