Anteeksi tauko kirjoittamisessa...........
Tiistaista 10.7. torstaihin 12.7. Jonna huolehti Vallyn liikutuksesta, koska olin mökillä.
Perjantaina 13.7. kävin itse ratsastamassa, menin kentälle ilman satulaa. Vally oli tositosi paha! Aluksi tietenkin meni ravit todella hyvin, mutta laukat.. Kolme kertaa tipuin, ennen kuin sitten luovutin ja menin maastoon, jossa poni toimi paljon paremmin! huoh.. -.-
Lauantaina 14.7. oltiin yötallilla Lina-Lotan kanssa! Mentiin ratsastamaan illalla, esteitä, Vallylla. Lina-Lotta meni ensin, Vally meni alkuverkat hyvin ja Lina-Lotta pääsi menemään paria pikkuestettäkin. Kun sitten pomppiminen taas alkoi.. Välillä oli parempia pätkiä, mutta kun Lina-Lotta kolmannen kerran mätkähti alas, oli minun vuoroni mennä selkään. Poni liikkui tosi jähmeästi, ei ollenkaan halunnut edes ravata, saati sitten laukata tai hypätä. Itsekin lensin kaksi kertaa satulalla, kerran ilman, sitten Lina-Lotan vuoro. Lina-Lotta tuli neljästi alas, ennen kuin menin itse selkään ja lähdettiin maastoon. Metsässäkin Vally pomppi, mutta sain sen menemään lopulta estettäkin ja laukkapätkiä.
Sunnuntain 15.7. puolella mentiin yömaastoon. Lina-Lotta ratsasti meillepäin, Vally käyttäytyi tosi hienosti verrattuna edelliseen päivään. Lina-Lotta pääsi ravailemaan ja laukkailemaan, ei ongelmia. Itse ratsastin ponin takaisin tallille, toimi taasen hyvin, meni lujaa (:
Sunnuntaina Vally sai vielä liikuntaa, kun irtohypytettiin sitä. Aluksi ei poni oikein tahtonut toimia, mutta hyppäsi lopulta hyvin (: Menin vielä ilman satulaa maastoon, Lina-Lotan ja Chikon seurassa, Vally meni jo paremmin!
Maanantaina 16.7. ponilla oli pitkästä aikaa vapaapäivä.
Eilen tiistaina oltiin piitkällä maastoreissulla, ensin metsässä. Ravattiin koko ajan lukuun ottamatta laukkapätkiä ja loppukäyntejä. Käytiin myös tiellä. Vally toimi :)
Tänäänkin jouduttiin menemään maastoon. Tällä kertaa mentiin ensin tielle, aluksi tuli vähän vastaanvänkäämistä.. Mutta sitten toimi. Ravattiin taas koko ajan laukkoja lukuun ottamatta (: Hyvä kunto ponilla (; Menin sellaista n. 60-70cm estettäkin, Vally oikein lensi! :)
Kuvia kaaaikesta tulee myöhemmin, koska unohdin kameran tallille!
Sitten vielä... Huomenna ajattelin pitää Maddelle tuntia ja sitten olisi agilitytreenit Vallylle, koska se pitää viikonloppuna vielä saada traikkuunkin. Perjantaina on Petri Tolmusen estevalmennus, johon menen ensin Veenuksella, sitten Vallylla. Lauantaina onkin aika lastata poni taas ja talutusratsastus Forumilla. Sunnuntaina russikisojen toinen osacup, Lina-Lotta ja Vally 40cm kilpailemaan minirussimestaruudesta, minä ja vally 60cm kilpailemaan russimestaruudesta ja vielä minä ja vally 70cm kaiken päälle. Katsotaan, mitä tästä tulee..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti