Maanantaina 30.7. olin aamulla Vallyn kanssa estetunnilla, seurana Vera-Anet ja Aada-Veenus. Verryttely oli itsenäinen, Vally olisi halunnut pomppia parissa kohtaa, mutta suostui kuitenkin hyvinkin liikkumaan eteenpäin - myös laukassa. Ensimmäinen tehtävä oli oikeassa kierroksessa pääty-ympyrällä. Melko keskellä kenttää oli puomi, joka piti ylittää, ja siitä kuuden laukka-askeleen päässä ympyrällä oli ristikko. Vally meni mielestäni aika hyvin, piti laukkaa yllä, vaikka Annina sanoikin että tultiin pari kertaa viidellä askeleella.. :D Sitten harjoiteltiin vasempaan kierrokseen linjaa, jossa välissä olisi myös pitänyt tulla kuusi askelta. En osannut ohjata ponia menemään suoraan ennen linjaa enkä linjan jälkeen, ja saatiin väliin seitsemän askelta. Seuraavaksi vaihdettiin oikeaan kierrokseen, mentiin lävistajälle ristikko-puomi, joiden päällä vaihtui suunta, ja niiden jälkeen linjan toinen osa, pysty. Vally meni hyvin, kunhan olisin itse muistanut ohjata viimeisen esteen jälkeen suoraan! Lopuksi tultiin kaikkia esteitä, ensin sama oikean kierroksen lävistäjä ristikko-puomi-suoristus-pysty, sitten vasemmassa kierroksessa, keskelle puomi-kolme askelta-pysty, eli ympyrä-tehtävää jonka ristikko oli vaihdettu pystyksi. Tätä jatkettiin niin kauan kunnes Annina sanoi että riittää. Viimeisellä kerralla muistin jopa ohjata esteiden jälkeen suoraan ja kannustaa ponia eteenpäin, hienoin poni! Mutta voi huh, kun oli kuuma, ja meillä oli vielä hommia! Lähdettiin nimittäin Ennelin-Chikon kanssa taluttamaan kahta pikkutyttöä n. 15min maastossa, jonka jälkeen Enneli lähti, ja itse jäin vielä taluttelemaan. Kaksi uutta tyttöä, joista toisen kanssa olin n. 20min maastossa, toisen kanssa saman verran kentällä. Poni jaksoi hienosti !
Tiistaina 31.7. olin kentällä ratsastamassa ilman satulaa. Alkuravit menivät hyvin, samoin ekat laukannostot vasempaan, mutta oikeassa kierroksessa poni alkoi pomppimaan. Tämä päivä oli sitten pomppupäivä - poni pomppi, pukitteli ja sikaili. Paljon. Lopulta, kun se suostui kuuntelemaan, tehtiin ravin kautta laukanvaihtoja kahdeksikolla. Se meni melko hyvin..
| Minä ja Chiko 2.8. (c) Rosa Rosenqvist |
| Lina-Lotta ja Vally pressulla 2.8. (c) Rosa Rosenqvist |
| Lina-Lotta ja Vally renkaalla 2.8. (c) Rosa Rosenqvist |
2.8. mentiin ratsastamaan Lina-Lotan kanssa, hän Vallylla ja minä Chikolla. Mentiin erikoisesteitä ilman satulaa, esim. pressua, renkaita ym. Chiko oli hieno, liikkui kivasti eteenpäin ja myös hyppäsi hyvin. Vally meni myös hyvin Lina-Lotalla. Mentiin rataa kun oltiin harjoiteltu esteitä yksittäin, linja, ristikko, renkaat, pressumuuri. Sitten lopuksi nostettiin esteitä vähän ja vaihdettiin ponit omiksi. Chiko meni Lina-Lotalla hyvin, Vally liikkui ekalla radalla vähän jähmeästi, mutta tokalla radalla vauhtia löytyi ja poni hyppäsi hienosti (: Sitten lähdettiin tunnin maastolenkille, minä-Vally/Chiko, Lina-Lotta-Chiko/Vally, Mathilda-Stella. Mathilda sai vain kävellä, mutta minä ja Lina-Lotta hypättiin pari kertaa maastoestettä, ravattiin ja laukattiinkin. Jossain välissä menin siis Chikolla, annettiin taas Lina-Lotan ja Vallyn laukata n. 50m edelle ja nelistettiin heidät kiinni, Chikolla oli hauskaa - minulla myös :D Kokeilin samaa myös Vallyn kanssa, se vaati hieman enemmän eteenpäinratsastusta, mutta kovaa sekin meni (; Vally tykkäsi enemmän siitä, että annettiin Mathildan-Stellan ja Lina-Lotan-Chikon mennä edeltä pätkä ihan loppuun asti, sitten nostettiin pysähdyksestä laukka - vau mikä voima ponista lähti kun se oikein pomppasi matkaan :''D Ja kovaa mentiin!
| Minä ja Chiko pressulla 2.8. (c) Rosa Rosenqvist |
Eilen oltiin aluksi hetki kentällä Lina-Lotan ja Chikon kanssa, mutta Vallyn temppuillessa kovasti lähdettiinkin pitkälle maastoreissulle. Ratsastettiin meille kotiin, ravattiin ja laukattiin melkein koko matka. Takaisinpäin tehtiin vielä ylimääräisiä kiemuroita ja mentiin lujaa - molemmat ponit olivat hienoja!
| Minä ja Valy pressulla 2.8. (c) Rosa Rosenqvist |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti