EDUSTUS! :'D team Vally & Lina-Potta & Liimaletti (; 3.9.2012 cee minä |
26.8. sunnuntaina aamutalli, eli ison tallin, pikkutallin ja ulkokarsinan pollet ulos ja osalle ruuat. Nojoo, osan karsinoista siivoaminen jäi väliin, kun äiti halusi että ratsastaisin heti aamulla. Vally oli aika pomppu koko poni, menin ilman varusteita, ja sitten kun meni paremmin, otin pari pikkuestettä (:
28.8. eli tiistaina Madde meni Vallylla omalla tunnillaan. Vally meni aikas hyvin, vähän oli laiskalla päällä, eikä suostunut laukkaamaan Madden kanssa. Koska oli vaihtoviikko, Madde oli ottanut kaverinsa Helmin mukaan tunnille, eli Helmi meni puolet tunnista Vallylla, joka oli kiva poni. Tunnin jälkeen lähdettiin tielle, minä-Vally, Limppu-Chiko, Alina ja Emmina. Ravailtiin ja laukkailtiin jonkin verran hyvillä pätkillä, vaihdeltiin myös poneja, pääsin taas Chikon selässä käymään (: Sitten jätettiin kävelevät tytöt tallille ja jatkettiin itse maastoon, tarkemmin sanottuna pururadalle ja sieltä meille. Valkontien yli oli mennyt peuroja siellä jossain kohtiin maastoja, mutta eipä niitä meille esiintynyt. No, jossain vaiheessa mentiin pururataa, kun yhtäkkiä joku outo nainen tuli meitä vastaan ja totesi: "Tytöt, teidän ei kannattais ratsastaa täällä, teille voi tapahtua jotain pahaa!" Huhhuh, vähän pelästyttiin, ja koko loppumatka meille jatkettiin kehotuksesta huolimatta pururataa pitkin, koska oltiin silloin jo pururadalla. Mutta, eipäs meille mitään pahaa kumminkaan tapahtunut, ponit oli hienosti! Ja meiltä lähdettiin sitten ratsastamaan takaisin tallille, niin kuin normaalistikin, sorakuopan kautta, mutta eipä me siellä päästy minnekään, kun joka paikka oli täynnä frisbee-golffareita! Koko sorakuoppahan on siis nähtävästi frisbee-golffareiden käytössä, äärgh. No, ei muuta kuin takaisin ja pururadan kautta tallille päin. Eikä sitäkään matkaa vailla jännitystä, kun oltiin juuri päästy pururadalla, niin mitäs muutakaan kuin se sama nainen tuli uudestaan vastaan! "Ihan oikeasti, tytöt, te ette saa ratsastaa täällä pururadalla! Teille voi tapahtuu jotain pahaa, ei siis millään pahalla!" No, taas oltiin tottelemattomia tyttöjä ja mentiin kuitenkin pururadan kautta tallille, kun Korsvikin kautta olisi mennyt ainakin tunnin pidempään. Vally oli kuin laukkaponi, meni täysiä, vaikka oli ollut yli 3 tuntia töissä! <3
Lina-Potta ja Vally edustaa! :D 3.9.2012 cee minä |
29.8. elikkäs keskiviikkona, otettiinkin traikkutreeni. Nojaa, eipä oikeastaan voi kehuskella, sillä reilut 3 ja puoli tuntia me yritettiin sitä ponia sinne traikkuun saada, kun ei millään, ei siis millään, olisi halunnut mennä. Mutta, me saatiinkin se sinne!! Minä ja Vili melkein työnnettiin se takaa, Limppu talutti/melkein veti, Emmina otti todistusaineistoa, Isa houkutteli porkkanoilla. Kauaahan Vally ei traikussa viihtynyt, mitä nyt hyvä kun ehti syömään yhden porkkananpalan, mutta siihen lopetettiin. Ehkä päästään jopa russikisojen finaaliin ensi kuussa? (:
30.8. oli mun oma tunti, menin Vallylla, kuinkas muuten. Ponihan oli jopa aikas hieno, nosti laukatkin paljon paremmin nyt (: Tunnin jälkeen menin vielä n. tunnin pituiselle maastoretkelle Ennelin-Chikon, Limpun ja Emminan kanssa. Syötiin mustikoita tosin aika suuri osa ajasta, hyviä oli! (;
Pusss <3 Limppu&Ponski (: |
Veenus 1.9.2012, seuraluokka 75cm ja hyl. cee mixuela.kuvat.fi |
Traikkutreenien TEAM VALLY! vasemmalta: Vili, Emilia, Limppu, minä, Enneli, Emmina 3.9. tavoite saavutettu! cee Madde |
<3 |
Traikku ! |
2.9. oli tarkoitus tehdä traikkutreeni vallyn kanssa, mutta miten kävikään..? Ei saatu traikkua lainaksi! Nojaa, päätettiin Ennelin kanssa hypätä, minä-Vally ja Enneli-Anet. Laitettiin kentälle kolme laukkapuomia, yksittäinen puomi, ristikko, pysty ja okseri. Vally oli alusta asti aika hienosti, ei kieltänyt eikä pudottanut, pomppasi ehkä kerran pari (: Joo, eli oli hienot ponit ! :)
Vally traikussa! (: |
Kiva että Vally on ruvennut menemään koppiin !:)
VastaaPoistaJoo, yhdessä vaiheessahan se meni meilläkin mukavasti koppiin, mutta sitten rupes tulee takapakkia.. Mut nyt taas menee (:
Poista