Pitkästä aikaa! En ole ehtinyt kauheasti kirjoittamaan tätä blogia, mutta jos nyt kerron sellaisia kohokohtia viikolta jotka muistan =D
No sunnuntaina Vera oli Anninan tunnilla, jonka jälkeen ratsasti Vallylla. Vally oli hirveä poni, pomppi vaan niin paljon heti aluksi että kun häntäremmi oli lähtenyt muutaman kerran niin sai Vera jatkaa ilman satulaa ettei löysty ihan kokonaan.. No mutta enempää en kerro, linkkaan tähän videon josta saatte päätelmänne tehdä! Itse olen kuvannut mutta videon on tehnyt Vera Ylipää.
http://www.youtube.com/watch?v=A9O6Q9xSWKo tunnetaan myös nimellä Vallyn pukkivideo [part 2]
Torstaina oli megajännittävä päivä! Vaikkei tämä tarina nyt siltä välttämättä kuulostakaan.. Mentiin tunnilla maastoon, Annina-Ferro, Ella-Hilda, Elina-Stella, Rosa-Fanni, minä-Vally. Kinuttiin jälleen kerran lupa mennä ilman satulaa (; No Vally oli vähän hermona, ei ollenkaan halunnut jäädä jälkeen, säikkyi kaikkia bussin ja mopojen ääntä.. Loppumaastosta alkoi sitten sataa, oltiin ehkä n. 10-15min sateessa, ennen kuin palattiin tallille. Oltiin kuitenkin tallilla jonkin verran etuajassa, joten oli täyttä seuraavan tunnin polleja eikä mahduttu talliin. Annina käski meidät navettaan (eli sinne missä russponit asuvatkin, suoraan karsinoihin) ottamaan suitset pois ym. Päästiin sateensuojaan, hetkeksi. Minä ja Elina uhrauduttiin hirveään kaatosateeseen viemään kaikkien suitset + Stellan suojat ja Hildan pintelit talliin ja tuomaan takaisin harjaämpärit. Lähdettiin Elinan kanssa täyttä vauhtia Elinalla suojat ja pintelit kädessä, minulla toisessa kädessä kaikkien neljän suitset ja toisessa raipat.. Ehditiin jo sillä matkalla kastua läpikotaisin. Laitettiin nopeasti suitset oviin roikkumaan ja etsittiin käytävältä kaikkien harjaämpärit, riimut ja riimunnarut. Hirveä ukkosen jyrinä suoraan yläpuolella heti kun salama oli iskenyt.. Enneli tuli sisään ilmoittaen että kentälle oli iskenyt salama! Anita ja Lady olivat onneksi juuri ehtineet talliin turvaan ja oli sentään tyhjä kenttä. Hui :o Rosa tuli talliin etsien lapiota. "Navetassa tulvii!" No etsittiin lapio, sitten lähdettiin, Rosa lapion kanssa, Elinalla riimut + riimunnarut, minulla kolme harjaämpäriä.. Ja navetalle päästyämme todellakin, siellä melkein tulvi! Ei sillä lapiolla tosin mitään tehnyt, Enneli ja kaksi pikkutyttöä lakaisivat ja haravoivat veden pois sillä aikaa kun me harjasimme poneja. Harjattuamme lähdin Rosan avuksi ottamaan aasit Frejan ja Flickan sisään. No, eipä siinä sen ihmeempiä sitten enään.. Mutta olemme kyllä Elinan kanssa kovasti kirjoittamassa kirjaa tästä helatorstaista ;D
Ja tänään olin kisaamassa. Menin raviohjelmaa shetuponilla Zollas Last Star, jonka olen Anninan avustuksella ratsukouluttanut. Ne olivat Juzzin ensimmäiset kisat muualla.. Verkassa putosin päälle 5 kertaa, radalla oli taluttaja, mutta saatiin silti reilut 52%! Ja oli Juzzi saanut pari seiskaakin (: Lisäksi osallistuin russtammalla Fanäwa, nuori poni jonka ensimmäiset kisat, tuntiratsastajien juniormestaruusluokkaan koulupuolella, eli perusmerkkiin. Fanni meni ihan ok, oli paljon rauhallisempi kuin mitä Juzzi =D saatiin arvosanaksi 6,0.
Huomenna lähdetäänkin sitten jatkamaan kisaamista, tällä kertaa Vallykin pääsee mukaan. Estekisoihin käy lentäjän tie! Eipä tässä sitten muuta kuin I believe I can fly! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti