Sivut

perjantai 25. toukokuuta 2012

Tälläistä tällä kertaa, maastoilua + mätsäri-harjoittelu!

Tänään olin Lina-Lotan kanssa tallilla. Menin sinne jo kolmen aikoihin, koska olin hyvä kamu enkä halunnut jättää Lina-Lottaa yksin ;) No aluksi mentiin maastoon, koska kenttä oli varattu viiteen asti, ja viideltä oli tarkoitus harjoitella sitä match show'ta varten. Vally oli tosi hienosti maastossa, Lina-Lotta oli meidän "valmentaja" ja käski aina uudestaan hyppäämään sitä tukkia jos Vally kielsi tai meni ravissa. Kerta kaikkiaan, oli hauskaa, koska Vally nosti laukat tosi hyvin joka kerta, ei pomppinut tai yrittänyt lähteä kotiinpäin (: Laukkailtiin taas aika paljon, Lina-Lotta joko meni edeltä ja me odotettiin Vallyn kanssa, tai sitten me mentiin edeltä ja tultiin myös takaisin päin. Vähän niinkuin harjoiteltiin pitkien matkojen laukkaamista, vaikka eivät ne pätkät niin pitkiä olleetkaan, ihan tarpeeksi kuitenkin ;-D Ravailtiin myös ja otettiin Lina-Lottaa vastaan juoksukisoja, oliko yllätys että Vally voitti ihmisen jalat.. :) Sitten mentiin tallille, Lina-Lotta otti Hildan laitumelta ja harjasi sitä vähän. Otin satulan pois Vallylta ja laitoin riimunnarun kiinni suitsiin + vaihdoin pidempään raippaan esittämistä varten. Menin kuitenkin ensin hetken kentällä ratsastaen ilman satulaa, oli niin ihanaa kun Vally taas toimi eikä pomppinut (: ! Laukattiin myös pari kertaa, sitten Lina-Lotta sai aloittaa. Molemmat ponit menivät harjoittelun ihan hyvin ainakin omasta mielestäni, Hilda vähän rikkoi käyntiä raville ja joskus ravia laukalle, mutta hyvin Lina-Lotalla meni (: Vallykin pari kertaa rikkoi käynnissä raville, mutta tällä kertaa ravasi eteenpäin paljon paremmin kuin mitä on muuten ravaillut! Olin siis taas tosi tyytyväinen poniin! :)

1 kommentti:

  1. Moi!! :) Tässä olis sulle haaste, jos haluut tehdä:)

    http://eepz.blogspot.com/2012/05/haastava-haastetehtava.html

    VastaaPoista